Marian Mielestä

Kesällä keskellä erästä ihmissuhdedraamaa keksimme ystäväni kanssa kuvitteellisen hahmon, jonka toiminta kuvaa mielestämme osuvasti tiettyjen ihmisten käyttäytymistä: lapsikoira. Tämä kaikella rakkaudella ja kunnioituksella lapsia ja koiria kohtaan. Erikseen kummatkin ovat ihania, mutta lapsikoira on pelkästään rasittava. Lapsikoira nimittäin on ihminen, joka on tunne-elämältään jäänyt lapsen tasolle, ja siksi käyttäytyy kuin huonosti kasvatettu koira. Kun lapsikoira onnistuu jossain asiassa, se toistaa temppuaan ja esittelee sitä kaikille ketkä vaan jaksavat katsoa, niin kauan, että muita alkaa jo kyllästyttää. Lapsikoira itse on haltioissaan saamastaan huomiosta, eikä oman erinomaisuutensa keskellä ymmärrä lopettaa ajoissa. Kun muut eivät enää jaksa taputtaa samalle tempulle, lapsikoira loukkaantuu ja vetäytyy nurkkaan mököttämään. Sitten se luulee, ettei kukaan enää pidä siitä. Lapsikoira ajattelee, että sen arvo on riippuvainen siitä, miten hienoja temppuja se osaa. Kun lapsikoira mokaa, se nolostuu